Sivut

maanantai 17. syyskuuta 2012

Pieleen mennyt juurespiiras

Viime viikko meni niin että hurahti. Ruuanlaitolle ei turhaa aikaa ollut, mutta sainpa kuitenkin jotain pöytään.

Maanantaina sain lastenhoitoapua ja ehdin kokkailemaan. Tein juurespiiraan, joka epäonnistui täysin. Tai no ei niin täysin, etteikö sitä oltaisi syöty täällä perjantaihin asti, mutta ei se kovin hyvää ollut. Ei ainakaan sellaista kun olisin toivonut.
Piirasta syötiin ensin sienikastikkeen ja paahtopaistin kera, sitten pakasteesta löytyineiden kanan rintapalojen kanssa.

Tuo juurespiiras sienikastikkellaa on ruoka johon olen törmännyt ensimmäisen kerran Enkeli ravintolassa. Siellä piiras oli herkullinen ja ihana. Kuori oli rapea, juurekset ihanan pehmeitä ja koostumus juuri sopivan kuiva, jotta kastike sopi piiraan kyytipojaksi loistavasti. 

Olen monta vuotta nyt yrittänyt syksyisin kerran tai kaksi saavuttaa tuon saman ihanuuden, joskus aika lähelle päässykin. Tällä kertaa en. Valitsin huonon pohjan, siitä tuli liian muhjuinen. Maustaminen epäonnistui ja nestettä tuli liikaa. Sen verran kelvottomatsi onnistuin, että en viitsi edes yrittää muistaa tämän kertaista reseptiä.

Sienikastikkeen tein kuivatuista suppilovahveroista. Siitä tuli hyvää. Kerrankin muistin laittaa sienet likoamaan ajoissa ja pilkkomaan ne ennen liottamista.

Muu viikko syötiin muiden tekemään ruokaa. Mies teki pastaa ja viikonloppuna kylään tuli appivanhemmat valmiiden ruokien kanssa.

Tälle viikolle olin suunnitellut kalkkunapaistin ensin juuressalaatin kanssa ja sitten lasagnerullien kanssa, mutta juuri äsken sain kuulla että meille on saapumassa kalakeittolähetys, joten suunnitelmat menivät uusiksi.

Ruokalähetykset on parhaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti