Sivut

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Kokonainen kana ja mysli omanmielen mukaan

Sunnuntaina tein kanapataa. Tyrkkäsin kokonaisen luomukanan pataan, pilkoin mukaan lanttua, sipuli, porkkanaa ja valkosipulia, lorautin päälle punaviiniä, kanafondueta ja vettä. Pari pippuria perään, laakerinlehden unohdin. Pata uuniin 200 asteeseen tunniksi. Puolen tunnin kohdalla laitoin uuniin vielä perunat, kokonaisina, kuorineen ja vain hiukan öljyttyinä.
Oli hyvää. Liemi oli fantastista.

Kun kana oli perattu niin paljon lihoista kuin vaan kykenimme, mies heitti vielä roippeet veteen kiehumaan. Nyt kaapissa odottaa lopusta liemestä ja tuosta ropiekanaliemestä tehty sekoitus, odottamassa että saisin tehtyä vaikka keittoa tai risottoa.

*

Appivanhemmat pompsahtivat maanantaina kylään. Appiukko toi mukanaan katkarapuuukun, joka oli niin hyvää että sen loputtua pyyhin padan pohjalta loput liemet leivällä. Pitää muistaa tivata resepti.

*

Mies teki eilen tomaattivuohenjuustolasagnen. Sekin oli herkullista. Pojatkin tykkäsivät, söivät paremmin kuin pitkään aikaan. Pitää istuttaa mies alas, kirjoittamaan repesti ylös. Taisi nimittäin olla peräisin ukon päästä ja se unohtaa sen nopeammin kuin tuo vuoka on syöty tyhjäksi. Jollein sitten ole jo unohtanut.

*

Sain tehtyä vihdoin itse mysliä. Tykkään myslistä kovasti, mutta en koskaan onnistu löytämään kaupasta sellaista mysliä mitä toivoisin. En ymmärrä miksi mysliin pitää aina tunkea rusinoita. Tai aivan älyttömästi sokeria. Silloin tällöin tulee vastaan joku kiva pähkinäinenmysli, mutta niissä yleensä pähkinät on paahtamatta. En voi syödä paahtamattomia pähkinöitä.

Omanmielenmukaiseen mysliini tuli:
  • 4-viljan hiutaleita
  • 3-viljan leseitä
  • manteleita
  • hasselpähkinöitä
  • auringonkukansiemeniä
Paahdoin kaikki yhtäaikaa uunissa 200 asteessa välillä sekoitellen. Paahdoin mysliä hetken liian pitkään. Päälimmäiset tummuivat vähän liikaa, mutta syömäkelpoista on kuitenkin.

En laittanut myslin joukkoon mitään marjoja tai hedelmiä. Haluan voida vaihdella myslin makua. Nyt kaapissa on vaihtoehtoina kuivattuja karpaloita, kookospaloja ja rusinoita, pakasteessa mustikoita, viinimarjoja, mansikoita ja vadelmia.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti