Sivut

perjantai 24. elokuuta 2012

veckan efter

Meillä oli viime viikonloppuna juhlat. Kutsuttuja oli lähes 60 ja paikalle saapui reilu 40 hlö. Silloin kun juhlat päätimme järjestää, olimme surullisen tietoisia siitä että juhlien aikaan olemme lähes rahattomia. Mitä ihmettä sitä voisi tarjota monelle kymmenelle hengelle, jos rahaa ei ole juuri lainkaan ja kokkaamisene käytettävä aikakin on tiukilla?

Päätin, että jotain sellaista tehdään, mikä saadaan pakkaseen jos sitä jää yli. Meidän vähistä rahoista en ruokaa roskikseen halua heittää. Salaattipöytä ei tulisi kuuloonkaan. Salaatti on jo seuraavana päivänä aivan muhjua, eikä niiden säilöminen onnistu millään. Kalliitakin ja työläitä ovat.

Päädyin lopulta kiusauksiin ja jäätelöbuffettiin. Valmistamista ei ollut kuin kiusaukset, joka sekin on helppoa ja nopeaa, paitsi tietenkin paistaminen. Käytiin tukusta hakemassa valmiiksi kuorittuja perunoita, poromurua, tonnikalaa, vuohenjuustoa ja pinaattia. Perunat pilkottiin monitoimikoneella. Paistettiin kiusaukset foliovuuissa edellisenä päivänä kypsiksi, niin että juhlien aikana voidaan aina lämmittää uunissa nopeasti tarvittava määrä pöytään. Loput, joita ei ole juhlia varten uudelleen lämmitetty, voidaan laittaa pakkaseen odottamaan sitä päivää kun äiti ei ehdikään kokata. Nyt meitä odottaa pakkasessa yksi porokiusaus, yksi tonnikalakiusaus ja yksi vuohenjuusto-pinaattikiusaus.

Jäätelöbuffaa ei juuri tarvinnut valmistella. Ostettiin jäätelöä, sorbettia, kermavaahtoa, nonpparellejä, karkkeja, vohveleita, marjoja ja kinuskikastiketta. Jokainen vieras sai koota itse oman annoksensa. Kaavoihinkangistuneita eläkeläisä varten siskoni oli valmistanut pöytään vielä kuivakakun.

Tietenkin tarjolla oli oltava myös leipää ja salaattia. Hyvän suunnittelun kompastuskivi olivat juuri nämä. Leipää ostettiin ja leikattiin valmiiksi liikaa. Päivän verran pöydällä kuivuneita leipiä ei kaikkia voinut edes pakastaa. Salaattipöytään olin onneksi leikannut kaikki osaset erikseen. Nyt kaapissa oli siis läjäpäin valiiksi leikattua porkkanaa, kilhollinen kuutioitua tomaattia, pussillinen siivutettua paprikaa ja purkillinen kurkkukepakoita. Jäävuorisalaattia jäi aivan liikaa. Lisäksi kaapissa oli kolmea erimakua tuorejuustoa, kaikki puoleenväliin käytettyjä. Meillä kun kukaan ei moisia syö, oli niillekin keksittävä jotain. Poromuruakin oli jäänyt hieman yli. Eräs vieras oli tuonut mukanaan pienen määrän vastapoimittuja suppilovahveroita, niin pienen määrän ettei sen säilömisessä olisi mieltä. Vielä löytyi kaapista pari jo valmiiksi kuorittua sipulia. Kaikki pitäisi käyttää, ennen kuin menevät huonoksi. 

Tätä kirjoittaessani on perjantai. Nyt kaapissa ei ole noista ruuista jäljellä oikeastaan mitään. Roskikseen päätyi osa kurkuista, homehtuneet paprikat ja ruskeaksi muuttunut jäävuorisalaatti. Leipää jäi hiukan, mutta se on päätymässä joko korppujauhoksi tai hevosten välipalaksi.
Olen tyytyväine suoritukseen. Tällä viikolla olemme syöneet maukasta ja monipuolista ruokaa, eikä kaupasta ole tarvinnut hakea kuin maitoa.

Tämän viikon jämämenu:

-Sosekeitto (porkkanat ja metsäsienituorejuusto). Päälle maun mukaan paistettua sienisipulisörsseliä (vieraan tuomat sienet, valmiiksi kuoritut sipulit) tai poromurua.

-Poropasta (kuoritut sipulit, poromuru)

-Ruiskuorrutetut seitifileet (kuivahtaneet ruisleivänpalat, tomaatti), kermaperunat (loput avonaiset tuorejuustot)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti